Nyt kun sivut on avattu niin kirjoittelemme blogiin ajankohtaisia juttuja tiluksilta, palataan alkukesän tapahtumiin sitten syksyn ja talven aikana. Kysymyksiä ja juttutoiveita saa toki heitellä, katsotaan ehditäänkö ottamaan koppeja.
Vihdoin tällä kaudella on maa kuivunut kuohkeutuskuntoon ja on päästy tositoimiin muutamien työnäytösten ja varaslähtöjen jälkeen. Perusteet kuohkeutuksesta voi lukea täältä (KM:n juttu pdf:nä), jatketaan nyt siitä.
Viime vuonna kokeiltu McConnelin täryjankkuri ei miellyttänyt työjälkensä ja rakenteensa puolesta. Sen sijaan Borgebyn näyttelyssä nähty ranskalainen Agrisem Cultiplow vakuutti heti: yksinkertainen
rakenne, terät samassa linjassa, painopiste lähellä traktoria, maahakuiset terät ja vähäiset pintavauriot nurmella ajettaessa. Niinpä päädyimme hankkimaan kyseisen laitteen käytettynä Ranskasta satakuntalaisen kollegan Johanneksen innoittamana.
Nyt kun on jo useampi hehtaari ajettu, ensivaikutelma on vain vahvistunut – ajotekniikkaan on vain täytynyt harjoitella ja sovittaa tilan maanrakenteeseen. Alun perin aikomuksena on ollut että pelto tarvitsee syväkuohkeuttaa vain kerran vanhojen tiivistymien poistamiseksi ja sitten kasvit ja viljelykierto pitää huolen lopusta. Tällä ajatuksella säädimme kuohkeuttimen n. 35 senttiin, johon saakka suurinpiirtein pelloillamme ulottuu yhtenäinen tiivis kerros, ja lähdimme ajamaan. Valmiiksi hyvärakenteisilla kohdilla jälki oli moitteetonta, mutta erittäin tiiviillä kohdilla, joita on yli puolet alasta, traktori saattoi pysähtyä kuin seinään ja pyörä jäi sutimaan. Kohdista pääsi läpi keventämällä nostolaitetta, mutta tällöin jälki oli hirveää. Isoja, pään kokoisia, kokkareita nousi pintaan ja jopa isoja laattoja jäi jälkeen. Maa ei kuohkeutunut murustumalla niin kuin pitäisi vaan lohkeili massiivisiksi lohkareiksi. Ei hyvä.
Tuumaustauon jälkeen päätimme madaltaa työsyvyyttä seuraavaan säätöreikään, mikä ei kuitenkaan auttanut. Madalsimme työsyvyyttä niin pitkään että kuohkeutin kulki vaivatta ja hyvällä työjäljellä pahimpien kohtienkin yli. Nyt kuohkeutin tekin terien jälkeen nätin maa-aallon, joka murustui muutamien senttimetrien kokoisiin palasiin juurten pitäessä sen kuitenkin kasassa. Pakkeri painoi aallon takaisin maahan ja nurmeen jäi vain pystyterien viillot merkiksi työstä. Metrimitta näytti tällöin työsyvyydeksi17 cm. Olimme siis päätyneet kyntöanturan päälle – mitäs se sitten tarkoittaa?
Maissamme on kyntöantura 17-20 cm syvyydessä, mitä on työstetty peltojen raivaamisesta aina 2000-luvun alkupuolelle, jolloin laajamittaisesta kynnöstä luovuttiin. Kyntöanturan yläpuolella on vielä kevytmuokkausantura noin kymmenessä sentissä, vaikka kevytmuokkauksen työsyvyyttä on pyritty vaihtelemaan. Päällimmäisenä on tiivistymä kylvökerroksen alapuolella n. viidessä sentissä. Tämä on tosin vuosittain perusmuokkauksessa kuohkeutettava kerros, mutta suojaviljaan perustetuissa viherlannoitusnurmissa se näkyy kuitenkin.
Näin ollen koko tiivistymän kuohkeuttaminen kerralla on liikaa purtavaksi 150 hv/6000 kg veturillemme eikä tuota haluttua lopputulosta maankaan kannalta. Näin ollen päädyimme siihen että näin huonossa kunnossa olevat maat on kuohkeutettava usealla eri kerralla, joka kerralla työsyvyyttä lisäten. Riittäisikö kaksi tai kolme kertaa, jää nähtäväksi ensi vuonna. Ajatuksena on nyt se että vedetään ensimmäisellä kerralla niin syvälle kuin sietää jäljen puolesta, toisella kerralla viherlannoitusnurmen toisena vuonna tai seuraavalla viljelykierrolla sitten sama juttu. Tässä välissä toivotaan että kasvien juuret ottavat kuohkeutetun kerroksen haltuun sitä vakauttaen ja menisivät kuohkeuttamaan seuraavaa tiivistymää.
Kuohkeutusta on vielä tehtävänä, joten jos homma kiinnostaa niin tervetuloa katsomaan.
– Isäntä