Etanan tekosia

Ken söi syysrapsin ja –rukiin?

 

Jatketaan vielä viime kasvukauden syyskylvöistä ja niiden vastoinkäymisistä nyt kun ne ovat hangen alla poissa silmistä. Nimittäin ei tarvitse keväällä mittailla talvehtimistuhoja ja pohtia että jättääkkö kasvamaan vai ei. Siitä pitivät pienet tuholaiset huolen.

Heinäkuussa lopulla kyntämällä lopetettuun viherlannoitusnurmeen kylvettiin muutaman hehtaarin verran sekä syysrapsia että syysrypsiä. Kasvuunlähtö näytti aluksi lupaavalle kun kosteudesta ei ollut pulaa. Lähempi tarkastelu kahden viikon jälkeen kylvöstä tuotti suuren harmin. Etanat olivat järsineet varsin tehokkaasti koko pellon puhtaaksi öljykasvien taimista.

Niinkuin näkyy, maan rakenne ei ole vielä kahden viherlannoitusnurmivuoden jälkeen häävi, etenkään pintaa syvemmmällä. Kyseisen lohkon nurmin on lopetettu kyntämällä ja pohjamaa näkyy kuvassa. Toinen puoli lohkosta kultivoitiin ja pintamaan rakenne onkin paljon parempi.

Niinkuin näkyy, maan rakenne ei ole vielä kahden viherlannoitusnurmivuoden jälkeen häävi, etenkään pintaa syvemmmällä. Kyseisen lohkon nurmi on lopetettu kyntämällä ja pohjamaa näkyy kuvassa. Toinen puoli lohkosta kultivoitiin ja pintamaan rakenne onkin paljon parempi.

Viitteitä etanoiden tuhoista olen kuullut jonkin verran mutta vastaavaa täystuhoa ei ole vielä korviin kantautunut. Keski-Euroopassa etanat ovat totuttu riesa – asiaa tutkittuani syylliseksi osoittautui espanjan siruetana, Arion vulgaris.

Muutaman päivän kuluttua omista havainnoista kuulin naapurikyliltä vastaavia tapauksia. Multavallakin maalla, jolla rapsin pitäisi lähteä ripeään kasvuun, olivat etanat syöneet lähes kokonaan 14 ha rapsia.

Parempiin suihin hävinnyt rapsi Imatralla.

Parempiin suihin hävinnyt rapsi Imatralla.

Tästä ei kuitenkaan lannistuttu vaan siirryttiin seuraavaan suunnitelmaan. Syyskasvien kylvöajankohdathan ovat joustavat ja syysöljykasvien elokuun alun kylvön jälkeen ehtii vielä kylvää ruista, jonka kylvöaika on parhaimmillaan elokuun puolivälissä tai syysvehnää, jota voi kylvää jopa syyskuun loppupuolelle saakka. Niinpä kylvimme tuhoutuneelle syysöljykasvilohkolle syysruista, jota oli muutenkin tarkoitus laittaa viereiselle lohkolle. Naapurilohko oli ollut myös kaksi viime kautta viherlannoituksella, mutta se lopetettiin heinäkuussa yhdellä kultivoinnilla ja parin viikon päästä seuranneella lautasmuokkauksella. Ruislajikkeeksi valitsimme satoisan hybridilajikkeen, jonka kylvötiheys oli vain n. 180 tainta per neliö.

Rukiin kylvön jälkeen alkoivat runsaat sateet ja sää oli melko viileä. Kasvuunlähtö oli hidasta ja etanat iskivät jälleen. Tällä kertaa armottomasti jopa siemeniin, kovertaen rukiinjyvän ytimen tyhjäksi, jättäen pellolle vain tyhjiä jyvän kuoria. Oraalle ehtineet rukiit kokivat saman kohtalon – mitään eivät etanat jättäneet.

Etanan tekosia Etanan tekosia Etanan tekosia Etanan tekosia

Kun molemmat nurmenlopetusmenetelmätkin tuli tässä tapauksessa kokeiltua, niin näkisin että kasvustojen tuhoutumisessa oli kyse siitä että olosuhteet olivat erinomaiset etanoille ja heikot itse viljelykasveille. Vaikkakin lohko oli viherlannoituksen jälkeen, ei maa ollut mitenkään huippukunnossa vielä. Jatkossa täytyy ottaa tämä paremmin huomioon ja kylvää kilpailukykyisempää syyskasvia heikoille lohkoille. Nyt se olisi ollut perinteinen populaatioruis. Taustalla on tietenkin viljelykasvin kilpailukyvyn turvaaminen hoitamalla maata, mikä on muutenkin ensisijaisena päämääränä viljelyssämme. Etanoita vastaan olisi mahdollista käyttää poltettua kalkkia kylvön jälkeen pintaan levitettynä, luomussa tämä ei tosin ole toistaiseksi sallittua.

Kun syysvehnääkään ei päästy syksyn märkyyden takia kylvämään, ei syyskasveja ole talvehtimassa tällä hetkellä yhtään. Tämä tarkoittaa keväälle hieman suunniteltua suurempaa kylvöurakkaa, mutta melko maltillista kuitenkin koska nyt luomun siirtymävaiheessa viherlannoitusnurmia on suhteellisesti paljon pinta-alastamme. Parhaillaan tehdään hienosäätöä ensi kauden viljelysuunnitelmiin ja pelloille otetaan vastaan maanparannuskuituja kesän levityksiä varten.

Kategoria(t): Kasvustot, viljelytoimenpiteet. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.



KESKUSTELU

Vastaa